Pipolätkähuumaa Jämsässä

26.02.2018

Kiekko-Shop Ny järjesti 9.2.2018 tunnelmallisen pipolätkäturnauksen Jämsän opistolla. 

Kolme nuorta yrittäjäopiskelijaa pohtivat, mihin suuntaan laajentaisi yrityksensä toimintaa. Käytettyjen jääkiekkovarusteiden myynti ei tarjonnut enää riittävästi haasteita ja mielekästä tekemistä. Pienen pohdinnan jälkeen syntyi ajatus järjestää liikunnallinen tapahtuma. Yrittäjät laittoivat saman tien toimeksi.

Perjantai iltana klo 17.00 alkoi virrata vierailevia pelaajia opistolle. Järjestelyt olivat valmiita ja sääkin suosi.  Yrittäjät olivat huhkineet koko viikon huolehtiakseen kaikista tapahtuman yksityiskohdista. Nyt oli kaikki valmista 8 joukkueen höntsyturnaukseen. Lähes kaikki opiston opiskelijat osallistuivat mukaan kannustamaan kentän laidoille.

Yleisö pääsi lopulta nauttimaan omiensa menestyksestä, sillä opiston oma joukkue voitti lopulta turnauksen. Pelien jälkeen tapahtumajärjestäjät olivat huolehtineet pelaajille saunomismahdollisuuden, iltapalan ja illan päätteeksi palkintojen jaon. 

Kiekko-Shop Ny järjesti kaikinpuolin onnistuneen liikuntatapahtuman ja yrittäjät ovat päättäneetkin jatkaa tapahtumien järjestämistä. Pian varmaan kuullaan, mitä on seuraavaksi luvassa.